Kauniita tarinoita ja tunnelmallisia hetkiä

 

Olen Markku Heikkilä, ammattivalokuvaaja Hämeenlinnan Iittalassa. Olen valokuvannut vuodesta 2008 lähtien, ensin pääasiassa harrastuksena, sitten kuva vei vähitellen mennessään. Olen suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon Jyväskylässä, jossa asuin perheeni kanssa ennen kuin muutimme tänne Hämeeseen.

 

Minulle valokuvaamisessa tärkeintä on tuntea "kohteeni" mahdollisimman hyvin, jotta kuvattavan persoonalliset piirteet voidaan nostaa kuvassa esille. Oli kyseessä hääjuhla, muotokuvaus tai tuotekuvaus, lähtökohtanani ovat asiakkaan toiveet.

 

Pyrin aina saavuttamaan parhaan mahdollisen tuloksen jo itse kuvaustilanteessa. Kuvankäsittely on kuitenkin oleellinen osa nykyaikaista valokuvausprosessia ja kuvan lopullisen tunnelman viimeistelenkin jälkikäsittelyssä.

 

Kuvaan Nikon-ammattivälineillä ja valaistukseen käytän pääasiassa Profoton erinomaisia valaistustuotteita. Kuljetan mukanani niin sovittaessa myös kalustoa, joka mahdollistaa studiomaisten olosuhteiden luomisen tarvittaessa lähes mihin vain tilaan tai sateettomana päivänä vaikkapa ulos. Olen Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n jäsen.

Ota yhteyttä:

Submitting Form...

The server encountered an error.

Form received.

Captcha Image

Puhelin:

+358 44 5727667

s-posti:

markku(a)markkuheikkila.com

 

Valokuvaajat.fi

Sivuston suunnittelu ja toteutus: © Suomen yrityskuvaus.

Kaikki kuvat © Markku Heikkilä 2008 - 2015 Kaikki oikeudet pidätetään.

Markku Heikkilä Photography on Suomen yrityskuvauksen aputoiminimi, Y-tunnus 2352236-2